keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Uutta blogia

Jos täällä vielä käy vieraita (mukamaste ;D), niin siirtykäähän uuteen blogiini, Ihan tavallinen aamupäivä. Blogin aiheet pysyvät samoina kuin tämänkin; kotoilua siis lähinnä luvassa :)

torstai 9. kesäkuuta 2011

Opintoretki Viroon 18.5.-20.5.

Meidän koululla on ollut tapana aina keväisin tehdä opintoretki Viroon, johon siis osallistuu valmistuvat lähihoitajat. Kustannuksia tälle matkalle ei tullut kuin 100 euroa, johon kuului siis matkat ja majoitus. Matkasimme Helsingistä Tallinnaan Tallinkin Superstar-laivalla, jolla matka lahden yli ei vie kuin kaksi tuntia. Kyllä oli kokemus olla ensimmäistä kertaa laivan kyydissä :)

Minä Helsingin satamassa, jännittyneenä odottelemassa laivaan nousua...
Koska matkustaminen täältä pohjoisempaa Helsinkiin kesti sen 8 tuntia, niin koulupäivämme päättyi sitten satamaan pääsyyn ja toki laivalla tuli nautittua sitten väkevämpiä juomia... Hillitysti tottakai :)

Näkymää hotellihuoneestani!
Laivamatka meni oikein hyvin! Aikamoinen tuuli sattui olemaan merellä ja vaikka en paljoa juonutkaan laivalla, niin tuntui että olis vähän enemmänkin nauttinut... :D Tallinnassa majoituimme Sokos Hotel Viruun, todella hieno hotelli!

Vanhaa Tallinnaa


Illalla kävimme sitten porukalla vähän kiertelemässä hotellin lähistöllä ja syömässä, sekä tietenkin vielä yömyssyillä...

Seuraavana päivänä herätys seitsemältä, aamupala ja kello yhdeksän lähtö Rakvereen, jossa kävimme tutustumassa paikalliseen sairaalaan. Meille kerrottiin, että Rakveren kaupunginsairaala on samantyylinen kuin Oulun yliopistollinen sairaala.

Rakveren kaupunginsairaalaan yksi rakennus, joka ei ollut toiminnassa
Meille sairaalasta kertoi sairaalan johtava ylilääkäri, joka on itse ollut parisenkymmentä vuotta sitten Suomessa töissä, eli osasi puhua suomea. Hän kertoi mm. että Virossa lähihoitajan palkka on 4,5 euroa ja lääkäreiden 7,5 euroa... 

Sairaalan lattiaa...
Sairaala oli paikoitellen todella huonossa kunnossa. Sairaala on rakennettu vuonna 1986, eikä sitä varmasti ole sen jälkeen remontoitu. Ihmekö tuo, kun Neuvostoliiton hallinnassa maa ollut. 

Kattoa
Virossa käydessä kyllä näki, että on siitä EU:sta jotain hyötyä. Pikkuhiljaa Virokin alkaa nousemaan ja tulee voimakkaammaksi valtioksi! Matkalla Rakvereen näki vaikka ja mitä. Heti kun lähtee Tallinnasta pois, näkee Neuvostoajan jättämää kurjuutta.

Sairaalan retroseinät!





Rakveresta lähdimme kohti Imastua. Matkalla pysähdyimme kuitenkin ihastelemaan ulkoapäin Rakveren linnaa :)

Tästä miehestä kysyin yhdeltä kaverilta, että onko tämä oikea vai onko se patsas...
    Toinen tutustumiskäynti torstaina oli Imastun kehitysvammaisten koulukoti. Lahjoitimme sinne 80 laatikollista vaatteita ja varsinkin kengistä asukkaat olivat onnellisia :)

Koulukoti

Jonkinnäköinen kartano

Palanut hökkeli koulukodin pihalla...


Kehitysvammaiset tekivät töitä koulukodilla. Koulukodin tontti on todella suuri, joten siinä riittääkin hommaa. Heillä on myös suuri puutarha, jossa he viljelevät mm. erilaisia kasviksia :)

Tämän jälkeen koulupäivämme olikin ohi. Pysähdyimme matkalla huoltoasemalle, josta monet hakivat väkevämpää juotavaa. Taisinpa minäkin muutaman siiderin ostaa matkajuomiksi...

Tallinnaan päästyämme lähdimme shoppailemaan. Mulla oli kova hätä löytää illaksi bilevaatteet ja löytyihän ne. Piti lähteä Tallinnaan asti ostamaan Seppälästä housut :)

Ennen viihteelle lähtöä piti toki syödä tukevasti... Ruoan jälkeen lähdettiin puistoon istumaan ja juomaan. En itse kuitenkaan jaksanut hillua kuin puoleen yöhön asti, menin siis kiltisti nukkumaan...

Seuraavana päivänä sai nukkua vähän pitempään. Kävimme tutustumassa paikalliseen työtoimintakeskukseen, jossa työntekijät tekivät todella upeita taideteoksia!



Ennen laivalle menoa käytiin tottakai Super-Alkossa... Tuonne mulla meni yhteensä 142 euroa...!! Mutta kyllä oli halpaa! Jännää, että viinaa saat tuoda niin paljon kuin lystää, mutta tupakkaa vain kaks kartonkia ja toisesta on yks aski otettu pois...!

Nää kaikki ei oo mun ;)
Suomessa oltiin neljän aikaan ja koulun pihalla puolen yön aikaan, meni se kyllä jo lauantain puolelle. Piti vielä sitten lähteä maistelemaan tuliaisviinoja :)

Mahtava reissu oli ja antoi kyllä aivan uutta näkökulmaa moneen asiaan! Ja nyt kun Virossa on tullut käytyä, niin huomaa kuinka helppoa siellä ois käydä ihan yksinäänkin. Suomea Tallinnassa puhutaan kyllä joka paikassa, ettei kielimuuria kyllä ole.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Pitkän pitkä tauko!

Ohhoh, onpas menny aikaa viime kirjoituksesta! Kokoajan mulla kuitenkin on blogi pysynyt mielessä, jos ei muuten niin kotia sisustamalla ja miettimällä, että tästähän mä kirjoitankin seuraavaksi... :)


Kaikkea tässä onkin ehtinyt tapahtua viikkojen aikana! Muunmuassa:
- Kävin Virossa opintoretkellä, jonka seurauksena kamerasta meni näyttö hajalle! Kamera toimii muuten, mutta kyllä on hankala ottaa kuvia, kun ei nää että millaisia niistä tulee :/
- Töitä saatu elokuun loppuun saakka! Nyt huomenna minulla alkaa Kestilässä työt. Asun siellä siis työsuhdeasunnolla ja vapailla tulen kotiin. Onneksi tätä rumbaa ei kestä kuin kesäkuun, jonka jälkeen työskentelen samassa yrityksessä lähellä kotiani (töihin pääsin siis yksityiseen kotihoitoyritykseen) heinäkuun ajan. Elokuuksi pääsinkin sitten tekemään kesäloman sijaisuuden omalle paikkakunnalleni kehitysvammaisten ryhmäkodille! :)
- Tästä voikin jatkaa siihen, että 1.6.2011 minusta tuli lähihoitaja! Ja suuntautumisena vammaistyö :)
- Ja kotia on sisustettu antaumuksella... 

Jospa tämä tästä nyt! Kyllä onkin taas niin paljon kirjoitettavaa blogiin, että mistä sitä aloittaisi...!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Huushollin esittelyä: Olohuone

Olohuone keittiöstä päin

Tällä kertaa esittelyvuorossa on olohuoneemme. Kuvat ovat aika oransseja, kun aurinko paistoi juuri ikkunasta, mutta haittaneeko tuo :) Olohuoneeseen olen yrittänyt saada vähän tummempaa sävyä ja jonkinlaista salaperäisyyttä. Mustia yksityiskohtia (verhot, lamppu, koristetyynyt), eläinkuviota... Olohuonekin on vähän räjähtänyt vielä muuton jäljiltä, eikä tämä ole se lopullinen tyyli välttämättä.

Vitriini ja tv-taso

Olohuoneemme on mielestäni aika ahdas. Toisinaan se näyttää just hyvänkokoselta, mut sitte välillä taas tulee ahdas olo, kun siellä viettää aikaa. Miehenihän tosiaan joutui luopumaan toisesta tietokonepöydästään, sillä se ei olisi mahtunut mihinkään täällä, tai ainakaan niin miten siitä olisi ollut hänelle juuri eniten hyötyä. Mieheni siis korjailee ja rakentaa tietokoneita harrastuksenaan, eli elektroniikkaa meiltä löytyy :)

Tietokonenurkkaus

Meillä on siis normaali pöytäkone sekä kone, jonka näyttönä toimii meidän televisio :D Tämä telkkari-kone on tehty läppäristä, näyttö vaan pois. Olkkarin verhot ovat hakusessa, mistään ei tahdo löytyä tummaa kappaa!! Tuokin verho on alunperin sivuverho, joka on yli 2 metriä pitkä eli aivan liian pitkä meidän ikkunoihin. Taittelin sen sitten väliaikasesti kapan muotoon. Suunnitelmissa olisi tuunata yksi musta paneeliverho kapaksi ja vaikka leimasimella tehdä kuvia siihen.

Keittiöön päin


Peilipöytä

Sain olkkariin mahdutettua peilipöytäni. Vihdoinkin voin meikata aamuisin sen ääressä eikä tarvitse raahata meikkejä keittiöön :) Peilipöydän on äitini ostanut joskus 1970-luvulla. Alkuperäiseltä väriltään se on tumman ruskea, mutta kun aloimme kotona sisustamaan ensimmäistä omaa huonettani, niin se maalattiin valkoiseksi. Virhe!! Vuosien saatossa pöydän reunassa on luomiväri-, meikkivoide ja ripsiväritahroja, jotka eivät lähde millään pois. Olenkin miettinyt, että poistaisin tuon maalin tuosta ja maalaisin sen takaisin ruskeaksi. Ehkä saman sävyiseksi kuin vitriini ja sohvapöytä ovat, kirsikkaa?

Kuten sanoin, olohuoneemme on aika räjähtänyt mielestäni. Uutta tännekin olisi saatava, nimittäin:
  • uudet, saman sarjan matot (mustat)
  • uusi verho, kappa (musta tai tummakuvioinen)
  • uusia sohvatyynyjä (mustia)

tiistai 10. toukokuuta 2011

Keittiön uutta järjestystä

Keittiön pöytien järjestys on mua häirinnyt jonkun aikaa. Tuntuu, ettei tavarat oikeen millään tahdo löytää paikkaansa vaikka kuinka järjestelet. Perjantaina sitten sain innostuksen illalla yhdeksän jälkeen, että nyt järjestetään nämä uudestaan ainakin jonkin näköiseksi...

Tältä lasikaappien alla oleva pöytätaso näytti ennen. Tylsä...
Mutta nyt se on näin! Tylsähän se on vieläkin, iso ja tilava pöytä enkä keksi mitään järkevää tavaraa sinne!
Nurkkahylly oli ihan ok, mutta haaveilin että sinne laittaisin kaikki koristekahvipannut esille
Ja sinne ne menivätkin. Samalla katosi värikkyys... :/
Tämä on erittäin ongelmallinen pöytä. Mitä ihmettä tähän laittaa??
No siihen laitettiin keittiövaaka ja kynttiläkippoja.
Tässä vielä lähempää otos lasikaappien alla olevasta sisustuksesta. Tuo "pöytäliina" on aivan ihana löytö, eikä se edes ole pöytäliina oikeasti... Vaan keittiöliina ;) Mutta mielestäni tuo on todella suuri keittiöliinaksi! Enkä raaskisi muutenkaan noin hienoa keittiöliinaa käyttää siihen tarkoitukseen :)

maanantai 9. toukokuuta 2011

Huushollin esittelyä: Keittiö

Tällä hetkellä keittiö on ihanin paikka kodissamme, sillä se on oikeastaan valmis sisustukseltaan ja on juuri sellainen, millainen haluan keittiön olevan; kodikas. Keittiössä saa olla väriä! Tällä hetkellä keittiön värinä on vihreä.

Keittiö eteisen ovelta päin

Keittiön kaappeja koristamaan ovat päässeet vintage-mainoskortit, joissa mainostetaan munankovettajaa, "yksi ainoa seikkailu voi olla kohtalokas" ja muita hauskoja vanhan ajan mainoksia. Näitä kortteja löytyy yhdeltä kirpputorilta. Eihän nämä ihan oikeaa vintagea ole, kun uusia kortteja ovat, mutta... :)

Keittiön lasikaapit

Keittiön lasikaapeissa on kahviastiastoja, tuoppeja, viinilaseja ja muita astioita, joita harvemmin käytetään ja ovat hienompia kuin arkiastiat. Minulla on jokin ihme viehätys näihin tuoppeihin ja erilaisten viinilasien keräilyyn, vaikka en edes juo olutta ja viinikin on vähän siinä ja siinä :D

Keittiö olohuoneen ovelta päin

Keittiömme on aivan ihanan tilava! Mahtuu ruokapöytäkin kunnolla ja siinä mahtuu jopa syömään, mitä ei edellisissä asunnoissamme oikein ole voinut tehdä.

Ai niin, eihän tämä keittiökään ole aivan valmis :) Uusi matto olisi hakusessa, räsymatto mieluiten ja vihertävänä! Tällä hetkellä lattialla on yksi sininen matto (joka sekin on pesussa kun kissa päästi lirut siihen...) ja se ei oikein sovi värimaailmaan. Täytyy siis kierrellä kirpputoreja ahkerasti!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äidin lahja

Tein äidille pienen lahjan äitienpäivän kunniaksi. En ole vielä käynyt äitini luona, mutta toivon että hän tykkää näistä :)


Valkoiset tossut vaaleanpunaisilla koristeilla! Aika vauvamaisethan nämä ovat, mutta kyllä minä itelleni nämä huolisin ;) Ja alunperin aloinkin tekemään itselleni, mutta sattuivat valmistumaan juuri näin äitien päivän lähellä niin samahan se on lahjoittaa ne eteenpäin!


Lankana oli joku jämälanka, minkä löysin lankapussista. Veikkaan, että tämä oli Novitan Nallea, ei ihan 7 veljeksen paksuutta ollut. Tämäkin valkoinen lanka on ostettu varmaan yli kymmenen vuotta sitten, ensimmäisen neulomisinnotuksen alkaessa. Sainkohan silloin edes mitään valmiiksi...? Epäilen :)

Tossut tehty tällä Novitan ohjeella. Erittäin helpot pöllömmänkin tehdä! Näiden tossujen myötä haluan toivottaa kaikille äideille 

oikein ihanaa äitienpäivää!

Nauttikaa, tänä päivänä te olette juhlakaluna :)